Heinäkuisia ajatuksia muutoksesta ja muutosta

Kesäkuun eka päivä oli lauantai ja silloin avasimme ovet ensimmäistä kertaa Keskustiellä. Peicon tarinahan alkoi jo 12 vuotta sitten. Ensimmäistä kertaa ei rakennettu liiketilaa, eikä kolmatta eikä viidettä kertaa, sillä remonttia ja muutoksia tuli tehtyä jo lukuisia siellä Voionmaankadullakin. Päätös muuttamisesta ja erikoistumisesta Sassoon -salongiksi on muhinut jo vuosia, mutta toteutuksen ajankohta ja oikea hetki oli monien tapahtumien summa. Siinä tienristeyksessä alkoi uusi suunta Peicon tarinassa. Koska muutoksia tuli paljon, päätimme myös uudistaa nimemme.

Kuva. Raisa Rautkorpi

Nämä 12 vuotta kampaamoalalla ovat olleet näkökulmia avaava ja rikastuttava kokemus yrittäjyydestä. Kun perustimme Hius- ja kauneuspalvelu Peicon Voionmaankadulle syksyllä 2007, teimme siitä monipuolisen kauneustalon, koska silloin oli sellaisille tilausta. Saimme hyviä yhteistyökumppaneita ja työllistimme rohkeasti työntekijöitä palkkatyöhön. Ilman, että meillä oli varmuutta yhdenkään asiakkaan tulemisesta uuden avatun liikkeenovista sisään. Muistan vieläkin sen helpotuksen tunteen, kun ensimmäiset asiakkaat tulivat kurkistelemmaan uutta yritystä. Oikeassa olimme; monipuolisille palveluille oli kysyntää. Sitä en yrittäjyyden alkutaipaleella osannut arvata, kuinka paljon muuttuvia tilanteita ja erilaisia kohtaamisia tulevat vuodet toisivat tullessaan.

Lyhyesti: näimme ajan, jolloin arvonlisävero pudotettiin hetkeksi 8% ja työllistäminen pienessä yrityksessä oli mahdollista, opin paljon kauneudenhoitoalan palveluista ja myös monialaisen yrityksen pyörittämisestä. Näimme myös ajan, jolloin poliittisten päätösten myötä hankaloitettiin pienien yritysten toimintaa niin, että noin neljännes kampaamoalan yrityksistä todella lopetti! Ja sen myötä kaatui isompia ketjuja ja kauneusalan tukkuliikkeitä. Sekin porskutettiin läpi. Ja sitten tietysti minä ja muut saatiin lapsia ja rakennettiin elämää. Ne muistot ovat päälimmäisinä ja ne kaikki ne ihmiset, joiden kanssa tehtiin töitä ja jotka antoivat oman tärkeän panoksensa toiminnallemme Voionmaankadulla. En voisi olla kiitollisempi näistä kohtaamisista ja kokemuksista.

Aika muuttuu ja omat ajatukset kehittyvät. Vuosien varrella syvennyin yhä enemmän Sassoonin kehittämiin hiusten leikkauksen tekniikoihin ja sopivuusajattelun filosofiaan. Etsin kouluttautumismahdollisuuksia Suomesta ja Englannista. Onneksi myös löytyi samaan suuntaan katsova ja itseään ammatillisesti haastava tiimi. Lisääkin ammattilaisia mahtuu porukkaan, jos Sassoon -brändin rakentaminen ja henkilökohtainen kehittyminen on sydämen asia. Uuden alussa ollaan jälleen ja toivotamme mahdollisimman monen asiakkaan tervetulleeksi kurkistamaan uuteen liikkeeseemme.

Kuva: Raisa Rautkorpi
Teitä palvelee vas. Ida, Anne ja Maaria. Idan opinnot alkavat syyskuussa, jolloin meille vapautuu paikka itseään kehittävälle, Sassoon -tekniikoihin kouluttautuvalle ammattilaiselle!